KONKURSSINHOITAJA

Asia on niin, että Suomen rakkaassa maassa konkurssin tekevä yrittäjä on hylkiö, lapset osoittelee sormella, Kela, viranomaiset pitää sinua luuserina, eväävät kaikki tuet mihin esim .ulkomaalaiset ovat oikeutettuja, muttet sinä ,kun onneton teit omalla nimelläsi konkurssin.

Mitä muuta ”kivaa” seuraa kun teet Oy: n hallituksen jäsenenä/toimitusjohtajana komean ja häpeällisen konkurssin, menet kauppaan vaihtamaan autoasi (tai vaimo menee), konkurssin tehneelle ei myydä osamaksulla mitään ja vielä lisäksi vaikka ostaisit käteisellä auton et saa vakuutusta,
liikenne-vakuutuksenkin joudut maksamaan koko vuoden etukäteen, mistä rahat, sossustako, hah hah, ne nauraa päin naamaa. Sähkösopimus, no osta parvekkeelle Hondan agrikaatti ja tee sähkö sillä. Uutta yritystä on turha perustaa, sinua epäillään, että olet tehnyt kuitenkin konkurssipetoksen,
ei kukaan voi tehdä rehellistä konkurssia, onhan Hakankin konkurssia pyöritelty eri oikeusasteissa jo 25 vuotta.

Mitä on tehtävissä ?

Myy yrityksesi minulle, muutan hallituksen ja toimitusjohtajan, toiminimenkirjoittajat ja prokuristit saa eropäätöksen, osoite siirtyy toimistolleni ja puhelinnumeron saa kaikki velkojat jotka soittaa minulle ja sinä saat olla rauhassa.

Kun konkurssi tulee, olen yhteydessä pesänhoitajaan ja toimitan sinne kirjanpidon. Allekirjoitan/vannon pesäluettelon.

Moni kysyy onko tämä todellakin laillista, kyllä on saat myydä yrityksesi vaikka oma pääoma olisi mennytkin, mikään laki tai asetus ei voi sitä kieltää, myös uusi omistaja saa valita hallitukseen itsensä hoitamaan asioita.

Miten kauppa sitten tehdään:

Otat yhteyttä joko puhelimitse 0468975401 tai sähköpostilla info@konkurssi.asia

Otan heti vastuun yhtiön pyörittämisestä, vaikka kirjanpito olisi pitemmältä ajalta tekemättä ja maksamattomia ostolaskuja useammalta vuodelta ja ulosottokirjeitä useampi mappi täynnä se ei meitä haittaa,
alan heti laittamaan niitä kuntoon, erillistä korvausta ja sopimusta vastaan, yhteistyö tilitoimiston kanssa.



Kun uusi hallitus on merkitty kaupparekisteriin alan hoitaa asioita.



Mitä tämä sitten maksaa:

Konkurssinhoidosta palkkiomme on 2.000-3.000 euroa jonka maksatte kauppakirjojen allekirjoitushetkellä ja lisäksi kaupparekisterimaksu joka on 80 euroa.

Pikkurahalla eroon 10 vuoden konkurssipiinasta.

Soita heti ja pääset ongelmayhtiöstäsi helposti ja laillisesti eroon.

Paperit postitse:

Voimme myös lähettää paperit teille allekirjoitettavaksi jos ette pääse Helsinkiin, tällöin maksatte konkurssinhoitopalkkion suoraan tilillemme, kun raha tilillä, hoidamme asiat heti kuntoon kaupparekisterissä, hallitus vaihtuu 1päivässä.

Soita heti 0468975401 Rantanen, konkurssinhoitaja


saattohoitaja